Teemu Selänne ja salainen ase

 

Kun yksinkertainen riittää

Näkökulmia kohtuullisuuteen

 

Ruokaostoksilla kaupan hyllyjen välissä olen runsaudenpulan keskellä. Kaikkea on ja kaikkea riittää. Silti usein tuntuu samalta, kuin oman vaatekaapin sisältöä katsoessa: mikään ei tunnu sopivalta tai maistu tähän hetkeen. Elän runsaudenpulan ja yltäkylläisyyden keskellä, joka tärkeiden asioiden sijaan keskittää ajatukseni toisarvoiseen.

Köyhältä puuttuu paljon, mutta ahneelta kaikki.

En haluaisi tunnustaa edes itselleni, mutta totuus on, että peilistä katsoo ainakin toisella silmällä yltäkylläisyyden ahneudesta sokeutunut ihminen. Kysyn itseltäni: entä jos yksinkertainen riittäisi?

Lakon tai jonkun muun tavallisesta poikkeavan tilanteen keskellä meitä varoitellaan siitä, kuinka kaupoista voivat jotkut tuotteet loppua kesken. Se huolettaa monia, ja ihmiset päätyvät hamstraamaan. Turhaan. Maailmankatsomuksemme pyörii yltäkylläisyyden ympärillä. Meillä tulee olla koko ajan kaikkea saatavilla ja loputtomasti vaihtoehtoja. Jos näin ei ole, onnellisuutemme, identiteettimme tai olemassaolomme on uhattuna.

Jeesus opetti meille jotain aivan muuta.

Vilkaiskaapa taivaan lintuja. Eivät ne kylvä eivätkä korjaa satoa säilöäkseen sen varastoon. Silti taivaallinen Isänne ruokkii ne. Eikö hän tekisi saman vielä paljon mieluummin teille?

Taizén veljesluostarissa oppii, miten yksinkertainen riittää. Se mikä täällä tuntuisi vajavaiselta, voi siellä tuntua runsaalta. Juhla-ateriankin tekee se, että tavallisen arkiruoan lisäksi pääsiäissunnuntaina lautaselle annetaan pieni suklaamuna, tai että arkisempien viikkojen pyhäaamuina leivän väliin laitettavan tumman suklaan sijaan saa pienen marmeladirasian. Siellä en kaipaa sen enempää, en juhla-ateriaa, en pääsiäislammasta, enkä muutakaan lihaa.

Yksinkertaisuus vapauttaa.

Se mitä tässä on, se on tarpeeksi. Se riittää elämään, eikä energiaa tarvitse käyttää miettimiseen, miten saa jotain vielä enemmän.

Länsimaissa lihan syömisestä on tullut uusi normaali. Vielä sata vuotta sitten Suomessa ja Euroopassa liha ei ollut arkiruoka, vaan sitä syötiin harvoin. Toisin on nyt. Suomessa henkilöä kohden lihaa syödään vuodessa 80 kiloa, ja valtameren toisella puolella Yhdysvalloissa jo 100 kiloa (Terhi Hannola). Miksi meidän on niin helppo astua kohtuullisesta kohtuuttomaan?

Simplicity.

Se on sana, jonka Taizéssa kuulee usein.

Taizé opettaa kohtuullisuudesta ja yksinkertaisuudesta paljon. Ruoka on yksinkertaista, kasvispainotteista tai kokonaan kasvisruokaa. Se jaetaan ruokailijan tarjottimelle linjastosta, joka kulkee kuin pikajuna: monien käsien kautta tarjottimelle ilmestyvät niin ruokailuvälineet kuin ruokakin. Mitään ei voi valita ja kaikki mitä annetaan, otetaan vastaan. Jos itse ei syö jotain, joku toinen syö sen.

Mitään ei heitetä hukkaan.

Ruoka syödään maassa tai matalilla penkeillä istuen. Oli ruokana mitä tahansa, se syödään lusikalla, muita ruokailuvälineitä ei ole. Särpimenä oleva rapsahtava patonkikin voidellaan lusikalla tai sormin.

Kaikki on yksinkertaista, ja se riittää.

Tässä nykypäivän veljesluostarissa elävät yhä jo keskiajalla syntyneet luostarisäännöt, joihin kuuluvat yksinkertaisuus, vieraanvaraisuus ja kohtuus (Maiju Lehmijoki-Gardner). 

Taizén Sovituksen kirkon ikkunamaalauksessa on lintujen ympäröimä Franciscus Assisilainen (1181/82–1226). Kuten aikoinaan hän, myös Taizén kävijät syövät köyhien tapaan lattialla, yhdenvertaisina.

Ajatus yksinkertaisen elämän ihanteesta syntyi jo antiikin aikana. Sitä elivät todeksi varhaiset kristityt ja antiikin filosofit seuraajineen, joille kohtuullisuus oli filosofisen elämän edellytys ja tunnusmerkki. Yksinkertainen elämä oli osoitus siitä, että maalliseen hyvään kohdistuvat himot pysyivät järjen hallinnassa ja elämässä kykeni keskittymään henkisiin päämääriin (Siiri Toiviainen Ro).

Kirkkoisä Gregorios Nyssalaisenkin askeettisen elämän ihanteessa korostuivat yksinkertainen ruoka, työ, oikeudenmukaisuus ja Jumalan valtakunnan odotus (Siiri Toiviainen Ro). Kaikki se, mikä kehystää myös Taizén veljesluostarin elämää. 

Joka kerta Taizéssa vieraillessani hämmennyn huomatessani, miten vähällä ihminen tulee toimeen. Joka kerta ajattelen vähentäväni arjessa kaikkea kuluttamaani.

Ehkä viikko veljesluostarissa ei vielä muuta maailman ruokatasapainoa, mutta se voi opettaa kuluttamaan kohtuullisemmin. Jokin todeksi eletty voi säilyä muistissa ja vaikuttaa valintoihin arjessa. Auttaa muistamaan, että yksinkertainen riittää. Ja että Jumala pitää omistaan huolen taivaan lintujen tavoin.

Hän antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme.

Kuva: Vasemmalla Taizén aamupala, johon kuuluu patonki, voi ja tee tai kaakao. Keskellä tyypillinen lämmin ateria, jossa ruoka-annos, hedelmä tai sose, leipäpala ja juusto. Oikeanpuolimmaisena ruokakortti, jota vastaan saa kaksi ateriaa päivässä, aamupalalla ruokakorttia ei tarvita.

Kuva: Vasemmalla ruoanjako alkamassa. Ruoka jaetaan linjastosta, jonka läpi ruoan hakija kulkee, ja hänen tarjottimelleen jaetaan kaikki ruoka vapaaehtoisten toimesta. Oikealla ruokailijoita Taizén pihalla ruokajaon välittömässä läheisyydessä.

Kuva: Vasemmalla Taizén Sovituksen kirkon alttari, johon vapaaehtoiset sytyttävät kynttilöitä ennen rukoushetkeä. Keskellä kirkossa oleva lasimaalaus, joka esittää Franciscus Assisilaista. Oikealla ihmisiä matkalla Sovituksen kirkkoon.

* * *

Viittaukset

Viittaukset tekstissä ovat kirjasta Pyhä, paha ruoka. Uskonnon ja etiikan näkökulmia. Mäkinen Virpi, Pesonen Heikki ja Risto Uro (toim.). Gaudeamus. Tallinna 2023.

Siiri Toiviainen Ro. Leipää ja särvintä. Varhaiskristillinen syömisen etiikka osana kreikkalais-roomalaista kohtuuden kulttuuria. Sivut 210–222.

Maiju Lehmijoki-Gardner. Kieltäymystä ja yhteisöllisyyttä. Syömisen etiikka keskiajan askeettisessa perinteessä. Sivut 222–231.

Terhi Hannola. Elävinä tai kuolleina kiitospäivän juhlapöydässä. Sivut 291–305.

Jeesuksen opetus löytyy Raamatusta kohdasta Matteuksen evankeliumi 6:26, käännös UT2020. https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020,KR92/MAT.6

Taizén veljesluostarin sivut https://www.taize.fr/en